Mainos

Lastenvaunuissa varastettua tavaraa ja peruukki – ei lasta

Lastenvaunuja työntänyt nainen jäi kiinni näpistyksistä Oulussa keskiviikkona.

Nainen kulki kaupan kassan ohi lastenvaunuja työntäen. Kun kassanhoitaja kiinnitti asiaan huomiota, nainen lähti karkuun ja hylkäsi vaunut kaupan pihalle.

Myyjä juoksi naisen kiinni ja paikalle hälytettiin poliisit.

Lastenvaunuista ei yllättäen löytynytkään lasta, vaan sinne oli piilotettu kaupasta anastettua tavaraa, kuten erilaisia lautasia ja kahvikuppeja. Lisäksi vaunuista löytyi useita reppuja ja peruukki.

Poliisi epäilee, että nainen on aiemminkin huijannut kauppiaita lastenvaunuillaan ja muuttanut ulkonäköään peruukin avulla.

Poliisi otti lastenvaunut, peruukin ja reput takavarikkoon. 27-vuotias oululainen nainen on nyt poliisin suojissa. Häntä epäillään useista varkauksista.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.