Mainos

Lehtikeisarin leski: Menetin elämäni valehtelun vuoksi

Lehtikeisarin leskeen Maija Lahtiseen liittyvää oikeusjuttua puidaan parhaillaan Helsingin käräjäoikeudessa.

Tampereen entisen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan epäillään antaneen vääriä tietoja kavallusoikeudenkäynnissä, jossa Maija Lahtinen tuomittiin.

Syyttäjä vaatii Paavolalle ehdollista vankeutta. Paavola kiistää syytteen.

Paavola oli päätodistajana jutussa, jossa Maija Lahtista syytettiin lehtikustantaja Urpo Lahtisen varojen kavaltamisesta. Maija Lahtinen sai vuosien tuomion.

Myös Maija Lahtinen on mukana oikeudenkäynnissä koskemattomuussuojan turvin. Hän on pakoillut tuomiotaan kauan ulkomailla.

Avustaja, oikeustieteen tohtori Kari Uotin mukaan Maija Lahtinen katsoo, että Paavolan todistus kavallusjutussa vaikutti merkittävästi Lahtisen tuomioon. Lahtinen sanoi käräjäsalin ulkopuolella, että hän on menettänyt elämänsä valehtelun vuoksi.

Paavolan puolustuksen mukaan todistus ei tuonut Lahtiselle tuomiota, vaan se perustui muihin asioihin.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.