Mainos

Lenkkeilijätytön murha: Rikostausta esti epäiltyä saamasta Suomen kansalaisuutta

Porilaisen 17-vuotiaan tytön murhasta epäilty 25-vuotias afganistanilaismies haki Suomen kansalaisuutta jo vuonna 2009.

Hakemus oli vireillä pitkään. Viime vuoden helmikuussa maahanmuuttovirasto Migri kuitenkin totesi, ettei se myönnä miehelle kansalaisuutta, koska tämä ei täytä vaadittua nuhteettomuusedellytystä.

Asia selviää MTV Uutisten saamista Migrin asiakirjoista.

Epäillyn tilillä on kätkemisrikos vuodelta 2012, varkaus ja ampuma-aserikos vuodelta 2008 sekä kolme näpistystä ja nuorena henkilönä tehty moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yritys vuodelta 2007. Vuoden 2008 rikoksista miehelle oli määrätty ehdollista vankeutta, muista hän oli selvinnyt sakoilla.

Nuhteettomuusvaatimus

Kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on hakijan nuhteettomuus.

Nuhteettomuus tarkoittaa sitä, ettei hakija ole syyllistynyt rikoksiin tai ettei häntä ole määrätty lähestymiskieltoon. Teot joista hakija on saanut rikesakkoja, eivät estä kansalaisuuden saamista.

Rikokset ja lähestymiskielto eivät ole ehdottomia esteitä kansalaisuuden saamiselle, jos tilanteen kokonaisarvion kannalta on perusteltua poiketa pääsäännöstä. Harkinnan tekee maahanmuuttovirasto Migri.

Odotusajan jälkeen kansalaisuutta on haettava uudelleen.

Rikosten johdosta miehelle määrättiin kahden ja puolen vuoden odotusaika lukien kätkemisrikoksen tekopäivästä. Odotusaikana ei myönnetä Suomen kansalaisuutta ilman perusteltua syytä. 

Odotusaika päättyi viime elokuussa. Tiedossa ei ole, hakiko epäilty kansalaisuutta uudelleen odotusajan umpeutumisen jälkeen.

Porilainen tyttö katosi lenkille lähdettyään 30. tammikuuta. 25-vuotias afganistanilaismies vangittiin seuraavalla viikolla tytön taposta epäiltynä todennäköisin syin. Sittemmin tutkintanimike on vaihtunut murhaksi.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan epäilty ja uhri olivat olleet seurustelusuhteessa, joka oli päättynyt tytön aloitteesta.

Poliisi ei kommentoi suhdeväitettä tai tietoja epäillyn taustoista.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.