Mainos

Lenkkeilijätytön surman motiivi: Tyttö halusi eron, syytetty naimisiin ja perheen

Syyttäjän mukaan lenkkeilijätytön murhan motiivina on ollut mustasukkaisuus ja syytetyn omistushalu. 17-vuotias tyttö oli seurustellut syytetyn kanssa muutaman kuukauden viime vuonna, mutta vuodenvaihteessa tyttö oli halunnut erota.

– Yhtenä syynä on ollut myös se, että syytetty on halunnut paljon vakavampaa suhdetta, kuten naimisiinmenoa ja perheen perustamista.

Tyttö oli myös tavannut netin kautta uuden seurustelukumppanin. Se ei sopinut syytetylle, kertoi kihlakunnansyyttäjä Kalle Kulmala syytteestään.

– Syytetty on ollut hyvin mustasukkainen. Hän on ottanut eron hyvin raskaasti, masentunut. Ei ole syönyt ja on mennyt ihan pois tolaltaan eron seurauksena.

Afganistanilaisella syytetyllä ei ole Suomen kansalaisuutta, vaan pysyvä oleskelulupa. Kansalaisuushakemus oli miehen rikostaustan vuoksi hylätty, mutta Kulmalan mukaan suomalaisen vaimon saaminen olisi edistänyt kansalaisuuden saamista huomattavasti.

Myös tämän vuoksi syytetty oli yrittänyt saada 17-vuotiasta perumaan eropäätöksen ja palaamaan takaisin yhteen, Kulmala kertoi.

– Hän on katsonut, että uhri on ottaessaan eron ja tavatessaan uutta miesystävää pettänyt hänet. Tammikuun loppua kohti on kypsynyt päätös uhrin tappamisesta siinä tapauksessa, että tyttö ei suostu palaamaan hänen kanssaan yhteen.

Syytetty kiistää tappaneensa tytön tahallaan. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.