Mainos

Liki 30 kilon kivi lensi katon läpi taloon

Kärköläläisessä omakotitalossa ei onneksi ollut ketään kotona, kun asunnon lattialle mätkähti liki 29 kilon kivi viime vuoden helmikuussa. Lentomatkallaan lohkare oli lävistänyt peltikaton ja välipohjan.

Syyttäjä vaati tänään Lahden käräjäoikeudessa sakkotuomiota kolmelle miehelle, jotka olivat vastuussa räjäytystöistä läheisellä tietyömaalla. Syytetyt pitävät tapausta ennalta-arvaamattomana tapaturmana ja kiistivät rikossyytteen.

Syyttäjä arvioi yrityksen jättäneen kustannussyistä räjäytyskentän peittämättä. Hänen mielestään vaara olisi tullut ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa ja viimeistään työmaalla, olihan tiedossa talon sijainti vain sadan metrin etäisyydellä räjäytyspaikasta.

Syyttäjän mielestä yritys tulisi tuomita vähintään tuhannen euron yhteisösakkoon sekä korvaamaan rikoksen tuomana hyötynä 700 euroa.

Talonväki on sopinut erikseen vahingonkorvauksista, eikä heillä ollut enää oikeudessa vaatimuksia.

Käräjäoikeus antaa jutussa kansliatuomion tämän viikon torstaina.

Samalla maantietyömaalla sattui vastaava räjäytysvahinko jo aiemmin, mutta toiselle yritykselle.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.