Mainos

Lokapojat hyötyivät miljoonia jätteiden dumppaamisesta luontoon

Lokapojat-yrityksen väki dumppasi jätteitä luontoon kymmeniin eri paikkoihin välttääkseen jätteiden käsittelystä veloitettavia maksuja. Toiminta jatkui poliisin mukaan vuosien ajan.

- Olemme tutkineet yrityksen toimintaa vuodesta 1999 vuoteen 2008. Tänä aikana jätteitä laskettiin luontoon noin 3 000 kuormaa , toteaa tutkinnanjohtaja Juha Tuovinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Lokapoikien motiivi rikokselle oli raha. Yritys hyötyi rikollisesta toiminnastaan lähes neljä miljoonaa euroa.

Rikoksen paljastaneet epäiltyjen listalla

Osa yrityksen työntekijöistä päätti paljastaa yrityksen tekemät ympäristörikokset poliisille. Työntekijät näyttivät poliisille lähes kolmekymmentä eri paikkaa, joihin jätteitä oli laskettu. Poliisi uskoo, että niin sanottuja laittomia kaatopaikkoja oli kuitenkin useampia.

- Kiersimme kymmenen työntekijän kanssa näitä paikkoja, joihin jätteitä oli laskettu. En usko, että läheskään kaikki paikat tulivat kuitenkaan vielä esiin, jatkaa Tuovinen.

Ainakin osa poliisille rikoksen paljastaneista työntekijöistä on nyt itsekin epäiltyinä. Kaikkiaan epäiltyjä on lähes kolmekymmentä.

- Nämä työntekijät, jotka rikoksen paljastivat, ovat sitä mieltä, että he eivät itse ole tehneet rikosta, koska he tekivät vain työtä käskettyä.

Näin ei poliisin mukaan kuitenkaan ole.

Työvoiman vaihtuvuus oli suurta

Poliisi on rikoksen esitutkinnan aikana kuulustellut liki kahtasataa Lokapojilla työskennellyttä henkilöä. Kuulusteltujen määrä on suuri, mikä johtuu ainakin osittain siitä, että työvoiman vaihtuvuus yrityksessä oli korkea.

- Kaikki työntekijät eivät olleet valmiita toimimaan työnantajan vaatimalla tavalla. Siksi osa työsuhteista päättyi varsin nopeasti, kuvailee Tuovinen.

Kolmestakymmenestä epäillystä osa on yrityksen omistajatahoa, osa yleisjohtoa ja osa niin sanottua päivittäisjohtoa. Heitä epäillään törkeästä petoksesta, törkeästä ympäristön turmelemisesta, ympäristön turmelemisesta tai avunannosta törkeään petokseen.

Yrityksen toiminta on jatkunut rikostutkinnasta huolimatta.

Esitutkinnan valmistumisesta uutisoi tänään ensimmäisenä Yle.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.