Mainos

Lompakkovarkaat vangittiin Etelä-Pohjanmaalla – epäillään rikoksista useilla paikkakunnilla

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut kaksi ulkomaalaista miestä epäiltyinä kaikkiaan seitsemästä varkaudesta tai varkauden yrityksestä.

Romaniasta kotoisin olevat epäillyt otettiin kiinni viime viikolla Kauhavalla.

Epäillyt olivat kulkeneet kaupoissa ja varastaneet asiakkaiden lompakkoja pääasiassa ostoskärryistä olleista laukuista. Epäiltyjen saama hyöty vaihteli muutamista kymmenistä euroista satoihin euroihin.

Anastettuja lompakkoja tuli poliisin tietoon Kemissä, Oulussa, Kannuksessa, Kokkolassa, Uusikaarlepyyssä ja Kauhavalla.

Kuulustelussa epäillyt ovat myöntäneet teot.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.