Mainos

Lumikuorma kaatui vastaantulevien kaistalle Lahdessa

Lumikuormassa olleen perävaunun kaatuminen on haitannut liikennettä Lahdessa valtatie 12:n ja Viipurintien risteyksessä.

Traktorin vetämä perävaunu kaatui poliisin mukaan ilmeisesti liian kovan vauhdin takia iltapäivällä kello 16.10. Traktorin parikymppinen kuljettaja kertoi Päijät-Hämeen poliisille kiihdyttäneensä vauhtia päästäkseen paremmin mäen päälle.

Vauhti ei kaatanut traktoria, mutta sen perävaunu kaatui vastaantulevien kaistalle kyljelleen. Perävaunu osui yhteen henkilöautoon, minkä takia auto ajautui pientareelle. Hieman pientareella ajautuneen henkilöauton takana tullut henkilöauton kuljettaja onnistui välttämään törmäyksen kaatuneeseen perävaunuun.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Poliisin mukaan huonommalla tuurilla henkilövahingot olisivat voineet olla kohtalokkaat.

Traktorin kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.