Mainos

Malmin naiselle rahaa antanut poliisi oli ottanut pankista lainaa

Aarnio-tutkinnan aikana rahaa Malmin naiselle antanut keskusrikospoliisin tutkija oli ottanut lainaa. Tekstiviesteissä naiselle hän valitteli rahapulaansa.

Helsingin käräjäoikeudessa jatkui Aarnio-vyyhdin käsittely 59:ttä päivää.

Salissa jatkui keskusrikospoliisin tutkijan toimien selvittely. Mies on aiemmin kertonut antaneensa Malmin naiselle noin 3000 euroa rahaa ja muita etuja.

Tältä osin hänen epäillään rikkoneen virkavelvollisuuttaan.

Toissa viikolla salissa puitiin varsin tarkkaan poliisin ja Malmin naisen lämpimiä välejä.

Tänään salissa käytiin lukuisia viestejä läpi ja yhdessä viime keväisessä poliisi valitti rahapulaansa. Rahaa hänelle jäi sen mukaan alle sata euroa kuukaudessa.

Remonttilainaa

Aarnion puolustus ihmetteli mitä rahaa krp:n tutkija sitten antoi Malmin naiselle.

Poliisi kertoi, että vuonna 2014 hän oli saanut tehtävissään kokopäivärahaa ja ylitöitäkin oli kertynyt, mutta tänä vuonna niitä ei ole tullut.

Poliisi kertoi ottaneensa tänä vuonna 20000 euroa lainaa taloremonttiin. Tätä hän oli käyttänyt sitten myös elämiseen.

- Annoitteko Malmin naiselle lainarahaa? Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi ihmetteli.

- No mikä se järjestys on ollut. Onhan sitä mennyt kaikkialle muuallekin, poliisi vastasi.

Aarnion puolustus ei usko, että poliisimies olisi maksanut Malmin naisen rahat omistaan vaan, että hän olisi saanut käteisnostot takaisin krp:ltä samaan tapaan kuin 300 euron kauppalaskut.

Poliisimiehen mukaan hän maksoi rahat kuitenkin itse.

Salissa oli määrä kuulla asiasta myös Malmin naista, mutta hän vaikeni.

- En halua vastata yhteenkään kysymykseen. Se kertokoon näkemykseni, Malmin nainen sanoi.

Myös päivän todistajien listalla olleet, tynnyrijutussa pitkiin vankeustuomioihin tuomitut kaksi United Brotherhood-jengiläistä vaikenivat tyystin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.