Mainos

Metroraiteille heitettiin pyöräteline – lukkojarrutuksesta huolimatta törmäys

Helsingissä metro ajoi päin raiteille heitettyä pyörätelinettä eilen illalla, kertoo poliisi. 

Poliisin mukaan hieman ennen Siilitien metroasemaa kuljettaja oli huomannut raiteilla metallisen pyörätelineen. Lukkojarrutuksesta huolimatta metro ajoi telineen päälle. Poliisi kertoo, että heidän tietojen mukaan kukaan matkustajista ei loukkaantunut törmäyksessä. Törmäys tapahtui 22.30 aikaan illalla. 

Metro pysähtyi noin 250 metriä Siilitien asemasta itään. Metro pääsi jatkamaan matkaansa, kunhan teline saatiin metrosta irti. 

– Tässä olisi voinut olla ainekset vakavaan turmaan. Pyöräteline on sen verran järeä, että pahimmillaan metro olisi voinut suistua raiteilta. Onneksi selvittiin näin pienillä haitoilla, rikoskomisario Jouni Jokinen toteaa tiedotteessa.

Tekoa tutkitaan liikennetuhotyönä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.