Mainos

Metsässä valtava kasa teurasjätettä – tapaus ei johda syytteeseen

Raatokasa Parikkalan ja Kiteen rajalla Itä-Suomessa ei johda syytteeseen. Teurastamon epäiltiin toimittaneen sivutuotteitaan maastoon, ja poliisi oli tutkinut asiaa eläintaudin leviämisvaaran aiheuttamisena.

– Syyttäjä on esityksestäni määrännyt, että esitutkinta lopetetaan vähäisyysperusteella, kertoi rikoskomisario Jyrki Hänninen.

Tekoaika olisi jäänyt lyhyeksi. Lainsäädäntö muuttui viime heinäkuun alusta niin, että kyseessä olleen kaltainen teko kriminalisoitiin. Rikosepäily tuli poliisille kolmisen viikkoa tämän jälkeen.

– On tarkasti säännelty, mitä saa haudata metsiin ja missä.

– Epäilty on siistinyt jäljet, eikä vahinkoa ole käynyt, Hänninen sanoi.

Hän kertoi, että myös Evira ja ympäristöviranomaiset pitivät tapausta vähäisenä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.