Mainos

Miehet murtautuivat kauhakuormaajalla Siwaan tupakan ja oluen takia

Oulun poliisi on selvittänyt Muhoksen Siwaan viime viikolla tehdyn suurta tuhoa aiheuttaneen murron.

Kaksi 20-25-vuotiasta paikkakuntalaista miestä on tunnustanut murtautuneensa kauppaan anastetulla kauhakuormaajalla viime keskiviikkona heti puolenyön jälkeen.

Miehet olivat ottaneet luvatta käyttöönsä kauhakuormaajan läheiseltä Destian varikkoalueelta. He olivat ajelleet sillä eri puolilla Muhosta. Kaksikko oli käynyt muun muassa jäähallin pihalla, jossa he olivat irrottaneet kaksi kaasupullojen säilytykseen käytettyä kaappia.

He olivat myös ajaneet kuormaajalla päin kävelysillan puomia, joka oli vaurioitunut.

Tämän jälkeen he rysäyttivät kuormaajalla läheiseen Siwaan, josta he saivat saaliikseen tupakkaa, olutta ja lonkeroa. Poliisin mukaan anastetun omaisuuden määrä ja arvo on vähäinen, mutta kiinteistölle tulleet vahingot huomattavat.

Tekijät ovat pääosin käyttäneet anastamansa omaisuuden. Poliisi pääsi tekijöiden jäljille poliisin omien tutkimusten ja yleisövihjeiden perusteella perjantaina. Miehet vapautettiin tänään aamupäivällä.

Poliisi ei ole löytänyt näyttöä, että mukana olisi ollut kolmas mies, toisin kuin joissakin havainnoissa on kerrottu. Asia siirtyy syyteharkintaan kevään aikana.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.