Mainos

Mies haukkui naapurin naista rumaksi - kuusikymppinen isä pahoinpiteli

Espoon käräjäoikeus langetti 47-vuotiaalle espoolaismiehelle 450 euron sakot naapurissa asuvan naisen kunnian loukkaamisesta. Naisen 61-vuotias isä puolestaan tuomittiin pahoinpitelystä, kun hän meni antamaan kurinpalautusta.

Teot tapahtuivat vuosi sitten huhtikuussa. Naapurin nainen kertoi odottaneensa bussia pysäkillä, kun 47-vuotias oli tullut ”naaman eteen huutamaan solvauksia”. Naisen mukaan mies oli huoritellut ja arvostellut ulkonäköä. Mies oli myös solvannut naisen lasta.

47-vuotias kiisti tällaisen. Miehen mukaan hän oli sanonut vain ”Mitä Tuksu?” ja kun tilanne oli mennyt riitelyksi, niin 47-vuotias oli todennut, ettei nainen ollut kaunis ihminen sisäisesti. Mies kertoi myös, että oli jonkin verran humalassa, eikä muistanut kaikkea.

Naapurin naisen isä oli kuullut osan solvauksista puhelimen kautta.

Nainen kertoi vielä, että 47-vuotiaan avopuoliso oli käyttäytynut häntä kohtaan loukkaavasti jo pidempään.

Pahoinpitely asunnossa

Puolen tunnin päästä 61-vuotias isä oli tullut 47-vuotiaan asunnon ovelle. Tälläkin kertaa kertomukset olivat ristiriitaiset.

47-vuotiaan mukaan 61-vuotias isä oli heti käynyt kurkkuun kiinni ja huitonut nyrkeillään. Mies oli myös kuristanut ja antanut korvatillikan.

Isän mukaan hän oli kihissyt raivosta bussipysäkin tilanteen takia ja vain mennyt selvittämään mitä oli tapahtunut ja miksi. 61-vuotias kertoi antaneensa korvatillikan, jonka jälkeen oli syntynyt puoli minuuttia kestänyt käsirysy. Mitään kuristamista ei tapahtunut.

Salissa kuultiin myös 47-vuotiaan avovaimoa, joka tuki miehen kertomusta. Samoin kertoi myös asunnossa vieraana ollut mies. Tyttären kertomus taas oli samanlainen kuin isänsä.

Sakkoja ja korvauksia

Loppujen lopuksi Espoon käräjäoikeus ratkaisi jutun pääosin niin, että miehille annettiin sakkoja ja naisille korvauksia.

Bussipysäkin tapahtumien osalta oikeus uskoi tyttären ja 61-vuotiaan isän kertomuksia. 47-vuotias mies sai 30 päiväsakkoa, josta hänen tuloillaan kertyi maksettavaa 450 euroa. Lisäksi miehen on maksettava henkisestä kärsimyksestä naapurin naiselle 500 euroa.

Asunnon tapahtumien osalta oikeus taasen piti luotettavampana 47-vuotiaan, avovaimon ja todistajan kertomusta. 61-vuotias sai pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta sata päiväsakkoa, joka hänen tuloillaan tarkoitti 2200 euroa.

61-vuotiaan on korvattava 47-vuotiaalle kivusta ja särystä 800 euroa sekä 47-vuotiaan avovaimolle kotirauhan rikkomisesta aiheutuneesta kärsimyksestä tuhat euroa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.