Mainos

Mies houkutteli teinitytöt hotelliin ja raiskasi – toinen uhreista juotettu tiedottomaksi

Oulun käräjäoikeus on antanut tuomion viime joulukuussa oululaishotellissa tapahtuneesta kahden teinitytön raiskauksesta.

Rikokset tapahtuivat 9. joulukuuta, kun 14- ja 15-vuotias tyttö olivat tavanneet Oulun keskustassa heille entuudestaan tuntemattoman 43-vuotiaan miehen. Mies oli tarjonnut tytöille alkoholia ravintolassa ja saanut houkuteltua heidät mukaan hotellihuoneeseensa tarjoten heille myös rahaa.

Tytöt olivat päihtyneet ja oikeuden mukaan mies oli käyttänyt heidän humalatilaansa hyväksi. Mies ei käyttänyt kondomia.

Toinen tytöistä oli päässyt poistumaan paikalta ja soitti tapahtuneesta poikaystävälleen. Tämän jälkeen hätäkeskus sai tapahtuneesta tiedon ja paikalle lähetettiin kaksi poliisipartiota. Mies oli avannut hotellihuoneen oven alastomana. Toinen tytöistä oli maannut tiedottomana sängyllä.

Oikeus ei uskonut miehen kertomusta, että tytöt olisivat itse riisuneet, tanssineet ja jääneet huoneeseen miehen mentyä jo nukkumaan. 

Oulun käräjäoikeus tuomitsi Marko Juhani Vaulakorven neljän ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä raiskauksesta ja kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lisäksi Vaulakorpi määrättiin maksamaan oikeudenkäyntikulut sekä molemmille uhreille 10 000 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.