Mainos

Mies käytti lasta hyväkseen vuosia – runsaat kaksi vuotta vankeutta

Helsingin hovioikeus tuomitsi 62-vuotiaan miehen torstaina vankilaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Julkisen selosteen mukaan mies käytti lasta hyväkseen saunan pesutiloissa muun muassa koskettelemalla.

Lisäksi mies oli katsonut lapsen nähden pornoa ja tyydyttänyt itseään.

Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen, koska sen mielestä miehen syyllisyydestä jäi järkevä epäily. Hovioikeudelle epäilyä ei jäänyt.

Mies tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja maksamaan uhrille 17 000 euron kärsimyskorvaukset. Hyväksikäyttö jatkui kolmisen vuotta, ja lapsi oli rikoksen uhriksi joutuessaan 7–9-vuotias.

Tuomitun nimeä ei julkaista uhrin suojelemiseksi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.