Mainos

Mies kuristi puolisonsa – lapsi kuunteli toisessa huoneessa

Hovioikeus on korottanut tuomiota tapauksessa, jossa mies tappoi aviopuolisonsa ja pariskunnan 12-vuotias tytär kuuli kuristamisen äänet omassa huoneessaan.

Tytön kertoman mukaan äiti oli halunnut erota isästä ja tämä oli suuttuneena alkanut kuristaa naista.

Tytär kuuli kuristamisen äänet ja kutsui siskonsa päänsäryn verukkeella koputtamaan oveen. Kun vastausta ei kuulunut, sisko alkoi itkeä ja huutaa. Mies kiisti, että mitään erikoista olisi tapahtunut.

Tytöt hälyttivät poliisin paikalle, ja äiti löytyi kuolleena. Kolmas lapsi teeskenteli poliisin tullessa nukkuvaa.

Hovioikeus korotti miehen vankeusrangaistuksen taposta 10 vuodeksi vankeutta. Sen mukaan Helsingin käräjäoikeuden antama yhdeksän vuoden rangaistus oli liian lievä.

STT ei julkaise tekijän nimeä lasten suojelemiseksi.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.