Mainos

Mies lähetti satoja seksiviestejä 12-vuotiaille

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 20-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeuteen kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tapahtumahetkellä, eli vuoden 2012 kesällä ja syksyllä mies oli 18-vuotias ja tämän kolme uhria 12-vuotiaita. Hyväksikäyttö tapahtui nettikeskusteluissa.

Ensimmäisessä tapauksessa mies lähestyi kahta 12-vuotiasta kaverusta Facebookin keskustelupalstalla.

Parin päivän aikana mies ja helsinkiläiset tytöt lähettivät toisilleen 400 viestiä, joissa mies muun muassa pyysi tytöiltä vinkkejä itsetyydytykseen. 

Saman vuoden syksyllä mies lähestyi Akaalla asunutta 12-vuotiasta tyttöä, jonka kanssa mies viestitteli noin kolmen viikon ajan. Sadat viestit käsittelivät esimerkiksi sitä, millaisia seksuaalisia tekoja osapuolet voisivat toisilleen tehdä.

Helsinkiläistytöille mies myös ehdotti tapaamista ja akaalainen lähetti miehelle valokuvansa.

Mies ei kiistä käymiään keskusteluja, mutta hänen mielestään kyse on ollut normaalista "pelistä". Lisäksi hän katsoo olevansa kehitykseltään samalla tasolla uhriensa kanssa, jolloin tekoja ei voisi katsoa tahallisiksi.

Käräjäoikeus ei pitänyt miehen henkistä tasoa sellaisena, etteikö osapuolten kypsyydessä olisi ollut eroa. Se piti kuuden vuoden ikäeroa huomattavana.

Oikeus tuomitsi miehen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutuu maksamaan kärsimyskorvauksia uhreilleen yhteensä 4 000 euroa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.