Mainos

Mies raiskasi raskaana olleen - aiempi raiskaus lyhensi tuomiota

Aiempi tuomio törkeästä raiskauksesta kohtuullisti vuonna 1961 syntyneen miehen saamaa rangaistusta raiskauksesta ja varkaudesta.

Helsingin hovioikeus piti tänään voimassa käräjäoikeuden miehelle langettaman vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistuksen raiskauksesta. Mies raiskasi lokakuussa 2010 raskaana olleen naisen Helsingin keskustassa.

Raiskauksen lisäksi mies vei naiselta rahaa, kännykän ja kaksi sormusta.

Hovioikeus otti tuomion pituutta mitatessaan huomioon, että mies oli saanut lainvoimaisen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden tuomion törkeästä raiskauksesta kesäkuussa 2011. Hovioikeuden mukaan ilman tuomion kohtuullistamista aikaisemman ja uuden tuomion kokonaisuudesta muodostuisi olennaisesti ankarampi kuin jos rikoksista olisi tuomittu rangaistus samalla kertaa. Vankeustuomion lisäksi miehen pitää maksaa naiselle yhteensä 10 000 euroa korvauksia.

Nainen vaati hovioikeudessa miehelle tuomiota törkeästä raiskauksesta, mutta hovioikeus piti tekoa raiskauksena. Hovioikeuden mukaan tekoon liittyi törkeän raiskauksen piirteitä, mutta aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ollut. Vaikka mies käytti raiskauksessa väkivaltaa, ei se hovioikeuden mukaan aiheuttanut naiselle laissa mainittuja vaikeita ruumiinvammoja. Teko ei myöskään ollut erityisen nöyryyttävä, kuten laki törkeissä raiskauksissa edellyttää.

Mies kiisti teon käräjäoikeudessa, mutta käräjäoikeus ei pitänyt hänen kertomustaan miltään osin uskottavana. Muun muassa keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto todisti, että mies oli ollut sukupuoliyhteydessä naisen kanssa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.