Mainos

Mies ryösti taas apteekin Oulussa - uhkasi henkilökuntaa puukolla

Oulussa sattui tänään jo kolmas apteekkiryöstö kuukauden sisään. Poliisin arvion mukaan noin 20-vuotias mies ryösti Kaukovainion apteekin tänä aamuna hieman ennen kello kymmentä.

Sama apteekki ryöstettiin myös kuukausi sitten ja poliisin arvion mukaan kyseessä oli sama tekijä kuin tänään. Epäilty mies on noin 180 senttimetriä pitkä. Hänellä oli tekohetkellä yllään musta takki, mustat housut sekä mustat skeittikengät. Kasvojen suojana oli huppu tai huivi.

Mies uhkasi henkilökuntaa puukolla ja sai haltuunsa pienen määrän huumaavia lääkkeitä. Mies poistui juosten paikalta Kanahaukantien suuntaan kädessään muovipusseja.

Poliisi toivoo ryöstäjästä vihjeitä numeroon 071 876 5844.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.