Mainos

Mies sai viiltelyllä avovaimonsa putkaan

Helsinkiläismies valehteli poliisille avovaimonsa viillelleen, käräjäoikeus tuomitsi vankeutta.

Avovaimon syyttäminen aiheetta väkivaltarikoksesta kävi nuorehkolle helsinkiläismiehelle kalliiksi.

Kolmekymppinen mies viilteli viime vuoden lopulla itseään ja väitti sitten viranomaisille avovaimonsa aiheuttaneen vammat. Helsinkiläismies kertoi asioiden todellisen laidan vasta, kun nainen oli virunut useita tunteja putkassa.

Helsingin käräjäoikeus ei katsonut miehen tekoa suopein silmin vaan langetti hänelle tiistaina kaksi kuukautta ehdollista vankeutta. Tuomio tuli väärän ilmiannon ohella pahoinpitelystä. Käräjäoikeus piti rangaistusta mitatessaan väärää ilmiantoa vakavampana tekona kuin pahoinpitelyä.

Pyyhki verta naisen puserolle

Väärään ilmiantoon johtaneet tapahtumat juontavat juurensa viime marraskuulle, kun avoparille tuli riitaa keskenään. Molemmat olivat nauttineet jonkin verran alkoholia.

Sanaharkka kärjistyi niin, että mies kävi puolisoonsa kiinni. Hän löi kumppaniaan nyrkillä käteen ja kaatoi polvillaan olleen naisen maahan. Mies iski vielä lattialla ollutta puolisoaan useita kertoja nyrkillä ja avokämmenellä eri puolille kehoa. Tämän jälkeen avovaimo uhkasi miestä lähtöpasseilla.

Lyömisen jälkeen mies viilteli veitsellä käsiään ja pyyhki vertaan kumppaninsa puserolle. Hän uhkasi kertoa poliisille naisen aiheuttaneen viillot, minkä hän lopulta tekikin. Myös nainen otti yhteyttä viranomaisiin.

Mies itse ilmoitti teostaan poliisille

Kun poliisi tuli paikalle, avovaimo otettiin kiinni ja vietiin putkaan. Hän vietti poliisin suojissa kuutisen tuntia, minä aikana naista myös kuulusteltiin pahoinpitelystä epäiltynä.

Nainen on kertonut pelänneensä putkassa oloa. Hän kiisti poliisille pahoinpidelleensä kumppaniaan. Asioiden todellinen laita selvisi, kun mies ilmoitti poliisille viillelleensä itse itseään.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.