Mainos

Mies unohtui yöksi ravintolaan - alkoholi kelpasi

Hämeenkoskelaisessa ravintolassa sattui torstain ja perjantan välisenä yönä erikoinen vahinko.

Poliisin tiedotteen mukaan Hämeenkosken keskustassa sijaistevan ravintolan sisätiloista löytyi perjantaiaamuna noin parikymppinen, päihtynyt mies.

Mies ei kuulunut ravintolan henkilökuntaan, mutta oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä jäänyt ravintolaan sisälle sen mennessä illalla kiinni.

Poliisin mukaan ravintolassa oli rikottu jonkin verran irtaimistoa. Poliisipartio kutsuttiin paikalle ja se otti rajusti vastaan panneen miehen haltuunsa.

Miehelle jouduttiin laittamaan käsiraudat kuljetuksen turvaamiseksi.

Ravintolasta löytynyt kuljetettiin Lahden pääpoliisiasemalle. Häntä epäillään vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.