Mainos

Mika Myllylää epäillään kahden naisen pahoinpitelystä

Entisen hiihtäjän Mika Myllylän epäillään pahoinpidelleen kahta naista toissa yönä Kokkolassa, kertoo Iltalehti.

Humalainen Myllylä yllytettiin tappeluun keskustassa sijaitsevassa kebab-pizzeriaravintola Lucaksesessa. Sen jälkeen nyrkit heiluivat puolin ja toisin. Levoton meininki johti siihen, että työntekijä poisti Myllylän ravintolasta ja soitti poliisille.

19- ja 21-vuotiaat naiset rauhoittelivat ulkona ex-hiihtäjää. Myllylä pyrki vielä takaisin ravintolaan. Naisten mukaan Myllylä hermostui yhtäkkiä niin, että löi nuorempaa nyrkillä kasvoihin.

Humalainen Myllylä kaatuili pizzerian jäisellä pihalla. Hän oli lehden mukaan välillä rauhallinen, välillä hän kimpaantui. Hetken päästä hän onnistui kaappaamaan toisen naisista jäähän niin, että tämän polvi naksahti.

Poliisille soitettiin toistamiseen ja Myllylä vietti välikohtauksen jälkeen yönsä putkassa. Maahan kaatunut nainen vietiin ensiapuun.

- Siellä on ravintolan edustalla käytetty nyrkkiä ja toinen uhri on kaatunut maahan. Yhdelle on tullut polveen vamma ja toinen on loukannut kasvojaan. Tekijä on ollut meillä kiinni, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikael Brännkärr kertoo lehdelle.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.