Mainos

Mikkelin murha syyteharkintaan – epäilty tovereineen yritti polttaa ruumiin omakotitalon mukana

Mikkelin Suonsaaressa lokakuussa 2015 tapahtuneen murhan esitutkinta on valmistunut ja tapaus siirtyy syyteharkintaan alkavalla viikolla.

Murhasta epäillään alle 40-vuotiasta Etelä-Savon alueelta kotoisin olevaa miestä, joka on vangittuna.

Epäillyn uskotaan murhanneen omakotitalossa olleen miehen ja tämän jälkeen yrittäneen kahden toverinsa kanssa polttaa talon hävittääkseen ruumiin. Epäilty on myöntänyt olleensa tekopaikalla ja käyttäneensä väkivaltaa. Päihteet liittyivät poliisin mukaan tapahtumiin.

Murhan lisäksi syyteharkintaan siirtyy talon polttamisen osalta sellaisia rikosnimikkeitä kuin törkeä vahingonteko, hautarauhan rikkominen sekä rikoksentekijän suojeleminen. Murhasta epäillyn lisäksi kaksi muuta henkilöä on epäiltynä näistä lievemmistä rikoksista. Heidän vangittiin tutkinnan aikana, mutta on myöhemmin vapautettu.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.