Mainos

Mitä tällä rannalla tapahtui viime heinäkuussa?

Etelä-Savon käräjäoikeudessa kiistellään siitä, mitä Rantasalmessa sijaitsevalla pienellä uimarannalla tapahtui 11. heinäkuuta 2010.

Noin 70-vuotias nainen hukkui matalalla rannalla vain muutaman kymmenen sentin korkeudelle yltäneeseen veteen. Helsinkiläinen vanhempi konstaapeli on syytettynä henkirikoksesta, jota hän ei mielestään tehnyt.

Syyttäjä on asiasta eri mieltä ja vaatii 49-vuotiaalle miehelle tuomiota taposta. Kihlakunnansyyttäjä Pia Mäenpään mukaan on erittäin epätodennäköistä, että terve, uimataitoinen nainen olisi hukkunut niin matalaan veteen. Mikään ei syyttäjän mukaan tue syytetyn kertomusta siitä, että nainen olisi halunnut surmata itsensä.

Sen sijaan miesystävän syyllisyyttä tukevia seikkoja on syyttäjän mukaan useita.

Viimeinen puhelu naapurille

Kymmenen vuotta yhdessä ollut pariskunta oli mökkeilemässä miehen omistamalla mökillä Rantasalmella. He olivat aiemmin päivällä käyneet Mikkelin raveissa. Heinäkuun helteet olivat alkaneet sinä viikonloppuna, ja pari oli käynyt kotimatkalla yhdessä uimassa.

Perille saavuttuaan pariskunta kävi istumaan mökin pihalle. Nautittiin alkoholia, ja nainen soitteli ystävilleen kuulumisia kysellen. Viimeisen puhelun hän soitti kello 20.39 naapurilleen.

Sen jälkeen nainen koppasi pyyhkeen mukaansa ja lähti kävelemään kohti läheistä uimarantaa. Mies seurasi perässä, sillä hän oli huolestunut päihtyneen naisen aikeista mennä uimaan.

Mies elvytti naisystäväänsä

Hätäkeskus sai samana iltana kello 22.10 puhelun, jossa itsensä selkeästi ja rauhallisesti esitellyt mies kertoi naisystävänsä olleen lähellä hukkua.

Elvytyksestä huolimatta nainen ei ollut tullut tajuihinsa. Paikalle tilattiin pelastuskopteri, jonka mies ohjasi paikalle uimapyyhkeellä huitoen. Mies kertoi pelastushenkilökunnalle, että nainen oli hukuttautunut tahallaan.

Ruumiinavausraportissa todettiin, ettei ruumiissa ollut merkkejä ulkoisesta väkivallasta tai sairauskohtauksesta.

Poliisituttava kertoi naisen pelänneen

Epäilyt kääntyivät miesystävään elokuussa, kun kuolinilmoituksen lehdessä nähnyt todistaja otti poliisin yhteyttä. Poliisitaustaisen todistajan mukaan nainen oli epäillyt, että hänen henkensä on uhattuna.

Hän oli pyytänyt miestä kertomaan epäilyistä poliisille, mikäli hänelle sattuisi jotain. Alkoi henkirikostutkinta, jonka seurauksena 49-vuotias helsinkiläispoliisi vangittiin ja pantiin viralta oikeuskäsittelyn ajaksi.

Nyt oikeudessa hän kiistää syyllisyytensä rikokseen ja vaatii syytteiden hylkäämistä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.