Mainos

Motoristit kuvasivat hurjat kaahaamiset - syyte tuli

Viisi moottoripyöräilijää on saanut syytteen vuosien 2011 ja 2012 aikana tehdyistä liikennerikkomuksista. Kaaharit ovat vaarantaneet syyttäjän mukaan vakavasti muiden henkilöiden liikenneturvallisuutta.

Suomalaismiesten epäillään kaahanneen liikenteen seassa hurjaa ylinopeutta, polttaneen kumia, keulineen ja tehneen muita turvallisuutta vaarantavia temppuja. Osan teoista miehet ovat videokuvanneet ja laittaneet ne yleiseen jakeluun nettiin. Poliisi on hyödyntänyt videoita omassa esitutkinnassaan.

Yhdessä ryhmän Facebookiin ladatussa videossa annetaan ymmärtää, että motoristi kaahaa yli 150 kilometrin tuntinopeutta.

Syyttäjä Marko Myllerin mukaan miehet ovat hurjastelleet lähinnä Kouvolan seudulla.

Neljää miehistä syytetään yhdestä tai useammasta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Viidettä miestä syytetään lievemmistä liikennerikkomuksista. Yhteensä syytekohtia on 13. Vanhin epäillyistä on syntynyt vuonna 1980 ja nuorin vuonna 1991.

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita vähintään 30 päiväsakkoon ja enimmillään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Asian käsittely alkaa Kymenlaakson käräjäoikeudessa 13. helmikuuta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.