Mainos

MTV Kajaanissa: Pelko valtasi Otanmäen asukkaat – "Pelkään erityisesti lasteni puolesta"

Kymmenen kuukauden rauhaiselo otanmäkeläisten ja turvapaikanhakijoiden kesken päättyi viikonloppuna, kun sunnuntaiaamu paljasti vuonna 1964 syntyneen otanmäkeläisen miehen tapon. Pienen paikkakunnan kaduilla kiertelee nyt poliisipartio – näky, johon paikalliset eivät ole tottuneet.

Suomalaismiehen taposta ja ryöstöstä epäillään kahta turvapaikanhakijana olevaa irakilaista miestä.

MTV Uutisten haastattelemien kantasuomalaisten suhtautuminen alueella asuvia turvapaikanhakijoita kohtaan on muuttunut. Asia on kuitenkin sen verran arka, että haastateltavat haluavat kertoa mielipiteensä vain etunimellä.

Paikkakuntalainen Esa kertoo pelanneensa jalkapalloa pitkin kesää turvapaikanhakijoiden kanssa ja tuntevansa henkilökohtaisestikin vastaanottokeskuksessa asuvia.

– He ovat olleet rauhallisia ja ovat aina kohteliaasti tervehtineet, kun olemme nähneet. Heitä näkee usein liikumassa keskustassa.

Vastaanottokeskusta vastaapäätä olevassa kerrostalossa asuva mies ei halua kertoa edes etunimeään asian arkuuden vuoksi.

– Olen pelannut jalkapalloa heidän kanssaan ja asun tässä vastapäätä. Ei heistä ole ollut mitään häiriötä. Kurdit ovat olleet kohteliaita, mutta arabeista ei voi sanoa samaa, toteaa nimettömänä pystyttelevä mies.

Heidi puolestaan sanoo, ettei paikkakunnan ainoassa ravintolassa ole näkynyt turvapaikanhakijoita.

– Pelkäsimme kesällä, että mitähän vielä tästä tulee, kun he tulevat keskustan uimalaan, mutta kaikki sujui vielä silloin ilman häiriötä, sanoo Heidi.

Pelkona uusi henkirikos

Esa uskoo, että sunnuntaisen tapon ja ryöstön jälkeen asukkaat kääntyvät nyt turvapaikanhakijoita vastaan.

– Kaikki ovat nyt heitä vastaan ja osa tahtoo heille myös pahaa. Tunnelma on kiristynyt ja jopa aikuisetkin pelkäävät liikkua ulkona, lisää Esa.

Jyri on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa tunnelma on suorastaan kipinöitynyt.

– Kyseessähän on ensimmäinen kantasuomalaisen kuolemantapaus. Vastaanottokeskuksessa asuu muitakin irakilaistaustaisia, ja tiedän esimerkiksi ainakin yhden siviilisotilaan hän kertoo.

– Toivon, ettei vastaavaa enää tapahdu. Onneksi en liiku lähellä vastaanottokeskusta.

Heidi pelkää erityisesti lastensa puolesta.

– Onneksi poliisi on tullut nyt tänne, sillä pelkään erityisesti lasteni puolesta. Täällä näkee nyt vihdoin poliiseja, joten lapset voivat liikkua päivisin. Minä haluan, että turvapaikanhakijat lähtevät täältä pois, pamauttaa Heidi ykskantaan.

Epäiltyjä esitetään vangittavaksi tänään kello 13 alkaen. MTV Uutiset seuraa tapahtumia Kajaanissa.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.