Mainos

MTV paikalla Jurvassa: Koko kylä järkyttyi huumetehtailusta - "Aika suuri juttu"

– Tämä on lintukoto, jossa on aina eletty. Turvallinen paikka.

Näin kuvailee kotikyläänsä jurvalainen Kyösti Koivuniemi. MTV Uutiset vieraili noin neljän tuhannen asukkaan Jurvan kylätaajamassa, joka kuuluu Kurikan kaupunkiin Etelä-Pohjanmaalla.


Päivän uutiset paikkakunnalla tehtailluista huumeista ovat järkyttäneet koko kylää.

Keskusrikospoliisin mukaan paikkakunnalla on saostettu kilokaupalla amfetamiinia katukauppaan aivan kirkonkylän tuntumassa sijaitsevissa asunnoissa. Laajasta kansainvälisestä vyyhdistä epäillään noin 30 henkilöä, ja kiinniottoja on tehty Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Saksassa.

Pohjanmaalle katukauppaan levitetyn valmiin amfetamiinin arvoksi epäillään jopa miljoonaa euroa.

Kansainvälisen arvion mukaan jopa puolet amfetamiinista salakuljetetaan öljymuodossa. Keskusrikospoliisin mukaan riskinä on, että amfetamiinisaostamot perustetaan juuri syrjäkylille, sillä saostuksessa leviävän pistävän hajun vuoksi tehtailu ei sovi kerrostaloasuntoihin.

Katso oheiselta videolta, miltä paikkakunnalla näyttää ja millaisia ajatuksia huumetehtaiden paljastuminen herättää.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.