Mainos

Muhoksen perhekotisurma: Epäillyt teinipojat eivät kiistä murhaa

Poliisilla on jo selkeä käsitys Muhoksen perhekodin ohjaajan surmayön tapahtumista.

– Olemme kuulustelleet epäiltyjä päivittäin, myös viikonloppuna. Tapahtumienkulku alkaa tarkentumaan pala palalta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Savela Oulun poliisilaitokselta kertoo.

Muhoksella sijaitsevan perhekoti Metsolan ohjaaja surmattiin 25. heinäkuuta. Ohjaajan murhasta epäillään kahta perhekodin asukasta, jotka vangittiin viime viikon tiistaina todennäköisin syin epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan mukaan 17-vuotiaat murhasta epäillyt pojat ovat olleet kuulusteluissa yhteistyökykyisiä. 

– Epäillyt eivät ole myöntäneet rikosta, mutta he eivät ole myöskään kiistäneet sitä. He ovat kertoneet oma-aloitteisesti ja hyvin seikkaperäisesti tapahtumienkulusta, Savela kuvailee.

Savelan mukaan kahden nuoren miehen epäillään olleen yhtä aktiivisia ohjaajan henkirikokseen liittyen.

– Molempia epäillään yhtälailla, tässä ei ole yhtä pääepäiltyä.

Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan tässä vaiheessa tutkintaa ota tarkemmin kantaa epäiltyjen taustoihin tai murhan motiiviin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.