Mainos

Murhavideot toivat ehdollista vankeutta Helsingissä

Murhavideoiden pitäminen nettisivulla toi 32-vuotiaalle miehelle ehdollista vankeutta.

Helsinkiläismies piti netissä tallenteita, joissa ihmisiä murhataan ampumalla tai leikkaamalla uhrilta pää irti. Raakaa väkivaltaa sisältäneet videot olivat yleisön saatavilla varsin pitkään, vuoden 2006 alkupuolelta aina viime vuoden loppupuolelle saakka.

Tuomittu kiisti syyllistyneensä jutussa mihinkään rikokseen. Hän kertoi muun muassa halunneensa kyseenalaistaa osin lavastetuilla videoilla sekä valtioiden että terroristien käyttämää väkivaltaa.

Mies katsoi, että tallenteiden esittäminen olisi niiden tiedonvälitystä palvelevan ja sivistyksellisen luonteen vuoksi perusteltua. Helsingin käräjäoikeus ja hovioikeus olivat asiasta kuitenkin toista mieltä.

Hovioikeus piti tänään voimassa miehelle langetetun 40 päivän ehdollisen vankeustuomion, joka tuli väkivaltakuvauksen levittämisestä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.