Mainos

"Murkinamiehelle" kaksi vuotta vankeutta

Vankikarkuri murtautui mökkeihin, asettui taloksi, söi ruoat ja haki jopa postitkin.

"Murkinamiehenä" tunnetuksi tullut murtovaras-vankikarkuri tuomittiin keskiviikkona Kajaanin käräjäoikeudessa kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli viidestä törkeästä varkaudesta ja 18 varkaudesta tai varkauden yrityksestä.

Elokuussa 2005 Konnunsuon vankilasta paennut murtovaras liikkui Kajaanissa ja Sotkamossa parin viikon ajan syksyllä 2005. Aiemminkin vastaaviin rikoksiin syyllistyneelle miehelle oli tyypillistä, että hän ruokaili useilla rikospaikoilla. Yleensä hänen saaliinsa olivat muutaman kymmenen euron suuruisia. Kajaanissa käsiteltyjen juttujen suurin murtosaalis oli tosin yli 5000 euroa, kun kajaanilaisesta yksityiskodista miehen matkaan lähti runsaasti koruja.

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän tavoin, että vakinaisiin asuntoihin kohdistuneet murtokeikat täyttivät törkeän varkauden tuntomerkit. Kesämökkeihin kohdistuneet rikokset katsottiin varkauksiksi tai varkauden yrityksiksi. Useissa paikoissa oli pengottu paikkoja perin pohjin arvo-omaisuuden löytämiseksi.

Tuomittu on parhaillaan sovittamassa aiempia vankeustuomioitaan Helsingin vankilassa. Konnunsuolta elokuussa 2005 alkanut pakomatka päättyi maaliskuussa 2006, kun mies vapaaehtoisesti marssi poliisilaitokselle Helsingissä. Pakonsa aikana hän ehti syyllistyä omaisuusrikoksiin Joutsenon, Tampereen ja Helsingin seudulla.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.