Mainos

Murtautui lähes 50 kotiin - Saaliin arvo yli 400 000 euroa

Urjalalaisen miehen epäillään murtautuneen liki 50 kotiin sitten viime syksyn. Asianomistajat ilmoittivat poliisitutkinnassa menettäneensä omaisuutta yli 400000 euron arvosta.

Ulkomaalaistaustainen mies on ollut vangittuna heinäkuusta, jolloin hän jäi kiinni Forssassa.

Mies varasti lähinnä elektroniikkaa, arvokoruja ja rahaa. Hänen epäillään "keikkailleen" Kanta-Hämeen lisäksi Etelä-Pirkanmaalla ja Loimaan seudulla.

Rikoskomisario Tomi Repo Kanta-Hämeen poliisista toteaa epäillyn murtautuneen yleensä vakiasuntoihin ja tavallisesti oven kautta.

– Muutaman kerran mies vei arvotavaraa, vaikka asukkaat olivat kotona nukkumassa.

Epäilty on myöntänyt vain sarjan tuoreimmat teot, joihin liittyvää tavaraa löytyi hänen hallustaan. Miehen henkilöauto on vakuustakavarikossa.

Esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että pitkään törkeitten varkauksien sarjaan liittyisi muita tekijöitä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.