Mainos

Murto-osa rikosjutuista nielee valtaosan tuomareista

Laajojen rikosvyyhtien käsittely sitoo kohtuuttomasti tuomioistuimia.

Tilanne on erittäin hankala Helsingin käräjäoikeudessa, jossa yli puolet rikostuomareista on kiinni isoissa jutuissa. Tämä vie aikaa muilta rikosasioilta ja viivästyttää niiden puimista.

- Tämä on ongelma. Meidän pitäisi jakaa tasapuolisesti oikeutta kaikille, sanoo Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen.

Tilanteesta kärsivät eniten asiakkaat.

- Ihmiset eivät saa asiaansa nopeasti käsiteltyä, oikeudenkäyntikulut paisuvat aivan mahdottomiksi, ja ratkaisut viipyvät. Kaikkien etu olisi se, että asiat tulisivat käsiteltyä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Isot jutut voivat niellä palkkojen ja muiden kustannusten muodossa satoja tuhansia ellei jopa miljoonia euroja. Ongelmana on myös tuomareiden väsyminen.

Isojen juttujen, yleensä talousrikosvyyhtien, osuus kaikista Helsingin käräjäoikeuteen saapuneista rikosasioista on puolentoista prosentin luokkaa. Tästä huolimatta rikostuomareista 21, eli 52 prosenttia, on niissä kiinni.

Salissa nökötetään kuukausikaupalla

Huolestuttavinta on se, että isojen rikosjuttujen määrä on kasvanut selvästi. Vähintään viikon kestäneiden pääkäsittelyiden määrä on miltei kaksinkertaistunut Helsingissä joka vuosi kolmen viime vuoden aikana.

Pisimmillään yhtä juttua istuttiin viime vuonna oikeussalissa 45 viikkoa eli reilut kymmenen kuukautta, minkä päälle tulee valmisteluun ja tuomion tekemiseen käytetty aika.

- Tämä tarkoittaa käytännössä, että jutussa on kaksi tuomaria kiinni kaksi vuotta, Takkunen kertoo.

Takkusen mukaan isojen rikosjuttujen käsittelyä voitaisiin nopeuttaa sillä, että jutut olisivat paremmin valmisteltuja, kun ne tulevat vireille käräjäoikeuteen. Tässä poliisi ja muut esitutkintaviranomaiset sekä syyttäjä ovat avainasemassa. Myös tuomioistuimessa valmistelun pitäisi olla nykyistä tehokkaampaa.

Keskeneräisiä juttuja tulee valitettavan usein käräjäoikeuteen.

- Tuomareidemme mukaan hyvin suuri osa jutuista on itse asiassa sellaisia, joissa tutkinta jatkuu vielä pääkäsittelyssä, Takkunen sanoo.

Laamanni tähdentää, että laajojen rikosjuttujen käsittelyajoille on tehtävä jotain. Suomalainen oikeuslaitos ei kestä WinCapita-tyyppisiä mammuttijuttuja, joissa käsittelypäivien määrä voi nousta tuhanteen tai sen yli.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.