Mainos

Mustasukkaisuusriita kärjistyi - mies pahoinpiteli naisen kuoliaaksi

Miehen epäillään lyöneen Haukiputaalla mustasukkaisuusriidan seurauksensa naisystäväänsä sillä seurauksella, että uhri menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Vuonna 1975 syntynyt oululaismies vangittiin tänään Oulun käräjäoikeudessa epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Poliisin mukaan mies oli alkuviikosta viettänyt aikaa naisystävänsä kanssa Haukiputaan kaupunginosassa alkoholia nauttien, kun heidän välillään syntyi mustasukkaisuusriita. Riidan seurauksena mies löi naista useita kertoja päähän. Uhri toimitettiin ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan, jossa hän menehtyi keskiviikkona.

Poliisin mukaan mies on myöntänyt lyöneensä naista, mutta kiistänyt tahallaan pahoinpidelleen häntä niin, että seuraukset olivat noin vakavat.

 

 

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.