Mainos

Myllylän oikeudenkäynnissä farssin piirteitä

Ex-hiihtokuningas Mika Myllylän oikeudenkäynti nostatti poikkeuksellista pohdintaa Kokkolan käräjäoikeudessa aamupäivällä.

Syyttäjä oli haastanut Myllylän käräjille kahden kapakkaillan jälkeisen tappelun vuoksi, koska katsoi sen olevan yleisen edun mukaista Myllylän väkivaltaisuus huomioon ottaen.

Myllylä ja viisi asianomaista olivat jo aiemmin sopineet asiasta vapaaehtoisessa sovittelumenettelyssä. Kummallakaan osapuolella ei ollut mitään vaateita toisiaan kohtaan. Kenelläkään ei ollut syntynyt lääkärissä käynnin tarvetta nujakoinnin tiimoilta.

Tästä syystä Myllylän asianajaja Mika Talviaro nosti esiin kysymyksen, miksi vain Myllylä istuu leivättömän pöydän ääressä syytettynä.

- Jos sovittelu avataan myöhemmin oikeudessa, eikö kansalaisten yhdenvertaisuuden perusteella pitäisi syyte nostaa myös heitä kohtaan, jotka ovat kiistatta pahoinpidelleet Myllylää? Tässähän vammoja ei tullut muille kuin Myllylälle, vaikka hänkin on näissä tilanteissa syyllistynyt väkivaltaan sen jälkeen, kun häntä on provosoitu, nimitelty, tönitty ja potkittu, sanoi Talviaro.

Hän vaati syytteiden hylkäämistä ja esitti tuomioksi sakkoja, korkeintaan ehdollista vankeutta.

Myös asianomistajat totesivat asian tulleen loppuun käsitellyksi jo sovittelussa.

Syyttäjän mukaan on selvää, että Myllylä on syyllistynyt vakavaan väkivaltaan kuristaessaan kahta asianosaista kadulla.

- Kuristaminen on aina potentiaalisesti vaarallista, sen takia yleinen etu vaatii ehdotonta tuomiota, etenkin kun vastaajalla on jo ennestään kaksi ehdollista tuomiota, sanoi kihlakunnan syyttäjä Tuija Forss.

Oikeudessa kuultiin runsaasti todistelua siitä, oliko Myllylän kuristusote kahakoinnissa vaarallinen vai enemmän perinteiseen grillikahakointiin kuuluvaa kiinniottamista. Oikeus antaa päätöksensä asiassa myöhemmin iltapäivällä.

Lue myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.