Mainos

Myrkkyhoitaja aikoo valittaa tuomiosta - "todistajilta väärää tietoa"

Viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen tuomittu helsinkiläinen perushoitaja aikoo valittaa tuomiostaan hovioikeuteen. Hänen mukaansa tänään annetun tuomion perusteet ovat vääriä.

- Hän oli tyrmistynyt tästä. Hän katsoo, ettei tuomio vastaa tosiasioita, kertoo perushoitajan avustaja, asianajaja Heikki Lampela.

- Hänen mielestään tuomio johtuu siitä, että oikeudenkäynnin aikana kuullut henkilöt ovat antaneet väärää tietoa. Ennemmin oikeuden olisi pitänyt uskoa häntä.

Aino Nykopp-Koski on vakuuttanut syyttömyyttään koko oikeudenkäynnin ajan.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 60-vuotiaan hoitajan tänään elinkautiseen viidestä murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Teot ajoittuvat vuosiin 2004-2009.

Jutun syyttäjät ovat tyytyväisiä tuomioon ja sen perusteluihin.

- Mitään selkeätä, yhtä motiivia näille teoille ei ollut. Hoidokit olivat ilmaisseet jotain pieniä, hoitoon tai omaisuuteen liittyviä asioita. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että vähäpätöiseltä tuntuvat syyt ovat tyypillisiä tällaisille teoille, sanoo valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.