Mainos

Myrkkyhoitajan tuomio selviää tänään

Helsinkiläisen myrkkyhoitajan tuomion pituus selviää tänään. Helsingin käräjäoikeus ottaa ratkaisussaan kantaa rikosnimikkeisiin ja lääkeainemyrkytyksistä annettaviin rangaistuksiin.

Syyttäjät vaativat kuusikymppiselle naiselle elinkautista vankeustuomiota muun muassa viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä.

Nainen on jo aiemmin katsottu syylliseksi lääkeainemyrkytyksiin. Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli syyntakeinen, vaikka tekojen taustalla oli ainakin persoonallisuushäiriö. Oikeus julkisti osittain mielentilatutkimuksen sisällön, koska tekosarja oli hyvin poikkeuksellinen.

Hoitaja on koko ajan kiistänyt rikokset. Hänen mukaansa joissakin tapauksissa oli kyse luonnollisista kuolemista, toisissa potilaat ottivat itse liikaa lääkkeitä.

Nainen myrkytti iäkkäitä hoidokkejaan lääkkeillä laitoksissa ja kotihoidossa vuosina 2004-2009.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.