Mainos

Myrkkyhoitajan tuomiosta ei kerrottu, Jonkalta ei erityistoimia

Viranomaisten välinen tiedonkulun paha ontuminen epäillyn myrkkyhoitajan tapauksessa ei johda oikeuskanslerin puolelta erityistoimiin.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tutki omasta aloitteestaan Helsingin käräjäoikeuden laiminlyöntiä ilmoittaa hoitajan rikoksista terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle. Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut vuonna 2006, sittemmin murhasarjasta epäillyn hoitajan, 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen varkaudesta, huumausainerikoksesta ja varkauden yrityksestä.

Valvova viranomainen sai ilmoituksen asiasta vasta kolme vuotta myöhemmin eli viime toukokuussa. Helsingin rikospoliisi epäilee nyt 58-vuotiasta hoitajaa viidestä murhasta ja seitsemästä murhan yrityksestä. Epäillyt teot ovat tapahtuneet 2004-2009 eri sairaaloissa ja hoitokodeissa Helsingissä.

Oikeuskanslerin selvityksen mukaan tiedonkulun ontuminen johtui huolimattomuudesta. Jonkan mukaan asia ei aiheuta erityistoimia, koska käräjäoikeudessa on pyritty varmistamaan, ettei vastaavaa laiminlyöntiä pääsisi tapahtumaan,

Helsingin käräjäoikeus on laatinut luettelot niistä rikos- ja riita-asioista, jolloin rekisterimerkinnät ja ilmoitukset tulee tehdä. Käräjäoikeus on lähettänyt luettelon tiedoksi ja kommentoitavaksi myös muille käräjäoikeuksille.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.