Mainos

Näin murhasyytetty perusteli palovammojaan – "Tarkoitus oli vahingoittaa minua"

Lenkkeilijätytön surman esitutkintapöytäkirjasta selviää, että teosta syytetyn 25-vuotiaan miehen kasvoissa ja kehossa oli pahannäköisiä palovammoja ja lukuisia mustelmia. Syytetty kertoo jälkien syntyneen tammikuun lopussa tapahtuneesta pahoinpitelystä.

– Eräät henkilöt pahoinpitelivät ja kiduttivat minua polttamalla kasvoista ja vasemmasta kädestä. Minua pahoinpideltiin ottamalla kurkusta kiinni ja lyömällä. Sitten minut kaadettiin maahan ja lyötiin ja potkittiin koko kehon alueelle, syytetty kertoi 2. helmikuuta pidetyssä kuulustelussa.

Miehen mukaan pahoinpitely tapahtui Helsingissä 21. tammikuuta "jollakin jalkapallokentällä". Syytetty kertoo saaneensa palovammat kolme päivää pahoinpitelyn jälkeen, Tampereen kerrostaloalueella. Myöhemmin syytetty kertoi muistaneensa ajankohdan väärin - pahoinpitely tapahtuikin lenkkeilijätytön surmailtana.

– Polttaminen tapahtui asunnon parvekkeella, asunnossa minua hakattiin, syytetty kertoi kuulustelussa.

Mies oli sytyttänyt parvekkeella tupakan tulitikulla ja heitti tulitikun vieressä olleesen hiiligrilliin. Grilli oli miehen kertomuksen mukaan leimahtanut voimalla ja kaatunut hänen jalkoihinsa aiheuttaen palovammat. 

– Epäilen, että grilliin oli tarkoituksella laitettu jotain voimakkaasti palavaa nestettä ja tarkoitus oli vahingoittaa minua, mies kertoo.

Kuulustelija kysyi, mistä mies päätteli, että häntä vahingoitettiin tarkoituksella.

– Miehet olivat aikaisemmin jo pahoinpidelleet minut ja uhkailivat minua, että jos en tee mitä he käskevät, he polttavat minua, mies kertoi kuulusteluissa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.