Mainos

Näin paloittelumurhaaja Pönkä selittää "pakoiluaan"

Lomilta palaamatta jättänyt Markus Pönkä on kertonut MTV3 Uutisille lähettämässään sähköpostissa syitä tekoonsa. Hän ei halua omien sanojensa mukaan tehdä rikoksia, vaan saada laillisen toimeentulon vapauduttuaan vankilasta.

Markus Pönkä oli puolitoista viikkoa "omalla lomalla" varsinaisen lomansa päättymisen jälkeen. Hän ilmoittautui Kylmäkosken vankilan porteilla myöhään eilen illalla.

Pönkä kertoo, että Etelä-Suomen rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskuksessa olisi kieltäydytty sijoittamasta häntä avolaitokseen, jossa hän olisi voinut opiskella sekä käydä soveltuvin osin töissä. Pönkä arvelee, että arviointikeskuksessa on haluttu kostaa hänelle toimistaan nostaa vahingonkorvauskanteita valtion ja virkamiesten toiminnasta.

– Minulle soveltuvia opiskelu- tai työmahdollisuuksia ei ole suljetuissa vankiloissa, jollainen esimerkiksi Kylmäkoski on, Pönkä kertoo.

Pönkä esittäytyy sähköpostissa omissa nimissään. Poliisi vahvistaa MTV3 Uutisille, että kyseisestä sähköpostiosoitteesta on hoidettu Pöngän asioita eri viranomaisille. Täyttä varmuutta siitä ei kuitenkaan ole, onko Pönkä itse kirjoittanut tiedotteen.

Pönkä kertoo, että arviointikeskuksen toiminta on aiheuttanut hänelle merkittävää stressiä. Pönkä vetoaa terveydentilanteensa, jonka mukaan hän ei ollut kykenevä palaamaan lomalta ajoissa. Hänen mukaansa eilen paluu mahdollistui.

Etelä-Suomen rikosseuraamuslaitoksen arviointikeskus tyrmää Pöngän väittämät kostotoimenpiteet. Arviointikeskuksen mukaan vankeuslaki ei ole mahdollistanut Pöngän siirtoa avolaitokseen.

Pönkä istuu 12 vuoden tuomiota virolaisen liikekumppaninsa murhasta.

Otsikkoa ja juttua muutettu kello 16.23. karkaamissanan osalta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.