Mainos

Näin takseissa rötöstellään Suomessa – häirintää ja karkaavia asiakkaita

Ruotsissa ilmenneet taksihuijaukset eivät ole tuttuja poliisille tai Taksiliitolle Suomessa.

Ruotsin televisio kertoi tapauksista, joissa kuljettaja on urkkinut matkustajan pankkikortin pin-koodin, palauttanut asiakkaalle toisen vastaavanlaisen kortin ja käynyt sen jälkeen tyhjentämässä matkustajan tilin. Suomessa korttiongelmia on Taksiliiton mukaan äärettömän harvoin.

– Ne ovat sitten heti poliisiasioita, selventää Taksiliiton viestintäjohtaja Nina Nizovsky.

Viestintäjohtajan mukaan takseista tulee liitolle valituksia muutenkin harvakseen. Kyse on asiakaspalvelutilanteista tai siitä, että autoa on pitänyt odottaa liian kauan. Myös kadonneita tavaroita kysellään.

– Kuljettajan huonosta käytöksestä tulee viikoittain keskimäärin yksi valitus, Nizovsky jatkaa.

Helsingin poliisin mukaan heille käsittelyyn tulevat taksiasiat liittyvät lähinnä maksamattomiin matkoihin.

– Eniten ilmoituksia tulee siitä, että asiakas on jättänyt matkansa maksamatta tai lähtenyt karkuun. Kuljettajien kohdalla esillä ovat olleet nämä häirintätapaukset, kertoo ylikomisario Juha Laaksonen.

Laaksonen vahvistaa, että kyse on nimenomaan seksuaalisesta häirinnästä. Matkaa vastaan on muun muassa pyydetty muita palveluksia kuin rahaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.