Mainos

Näin WinCapitaa markkinoitiin - Katso video!

MTV:n 45 minuuttia -ohjelman haltuunsa saamassa videossa 34-vuotias klubin avainhenkilö esittelee WinCapitan (entinen WinClub) toimintaa Tampereella joukolle mahdollisia uusia sijoittajia. Viime kesänä kuvattu video kestää reilun tunnin.

Mies kertoo videolla klubin historiasta. Hänen mukaansa valuuttabisnekseen lähdettiin, kun urheiluvedonlyönnistä ei enää saatu riittävästi tuottoja.

Videolla ei kuitenkaan selitetä tarkemmin valuuttakurssien ennustusjärjestelmää tai sitä, miten klubin johtaja on treidaustaitonsa hankkinut.

"Ei pankkikirjojakaan enää käytetä"

Esittelytapahtuman yleisö esittää ajoittain kysymyksiä esiintyjälle. Eräs osallistuja kysyy, miksi omasta sijoituksesta ei saa klubilta kuittia.

- Turhaa, ei kukaan jaksa semmoista. Samahan se on pankissa. Ei pankkikirjaakaan ole harrastettu Suomessa kai kymmeneen vuoteen, mies selittää.

Samoin mieheltä tiedustellaan selitystä klubin määrittelemälle sijoitusjaksolle. Tuottoja saa nostaa aikaisintaan kuusi kuukautta sijoituksen tekemisen jälkeen.

- Hannu on päättänyt, että puoli vuotta on hyvä. Yleensä kun puhutaan sijoittamisesta, niin aina puhutaan pitkän aikavälin sijoittamisesta, mies perustelee.

Hannu on henkilö, joka nimetään videossa useaan otteeseen klubin johtajaksi. Hannun talousrikostaustasta 45 minuuttia kertoi jo joulukuussa.

Klubin jatkuvuutta vakuutellaan

Videon esiintyjä vakuuttelee yleisölle useilla eri tavoilla, että toimintaa ei yhtäkkiä aiota lopettaa.

- Jos Hannu olisi halunnut pakata laukkunsa ja lähteä Jamaikalle, hän olisi tehnyt sen jo ennen tätä firmaa, koska ei ollut silloinkaan mikään köyhä kaveri.

Esiintyjä kertoo lisäksi klubin pikkujouluista (2006), joissa oli ollut paikalla yli 400 sijoittajaa. Miehen mukaan Hannulta oli kysytty siellä, miten pitkään klubin toiminta voi jatkua.

- Siihen Hannu oli vastannut, ettei olekaan mitään tarkoitusta lopettaa.

Toisessa kohdassa tilaisuuden osallistujat pohtivat valuuttatreidaamiseen liittyvää riskiä.

- Ei se kassa ainakaan sijoittamalla tyhjene, mies vakuuttaa.

KRP: Video ainutlaatuinen todiste

Myös keskusrikospoliisi tutkii parhaillaan videomateriaalia. Tutkinnanjohtaja Seppo Rautava vahvistaa, että heidän hallussaan on sama video, josta nähtiin otteita eilen 45 minuuttia -ohjelmassa.

Keskusrikospoliisissa videota pidetään ainutlaatuisena todisteena. Sen toimitti poliisille yksityishenkilö, joka on sijoittanut mittavia summia klubiin.

Tähän mennessä rikosilmoituksia on klubin jäljiltä tehty ainakin 60.

Katso myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.