Mainos

Nainen hyväksikäyttäjänä: Uhri yleensä oma lapsi tai puoliso

Kriisitukipalveluihin soitetaan silloin tällöin tapauksista, joissa nainen on seksuaalinen hyväksikäyttäjä, kertoo raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisityön kehittämispäällikkö Heli Heinijoki.

Selvästi suurin osa soitoista koskee perheensisäisiä, jo vuosia sitten tapahtuneita rikoksia. Uhri uskaltaa kuitenkin ottaa trauman puheeksi vasta aikuisiällä.

Yleinen yhteydenottotyyppi on tapaus, jossa biologinen äiti on hyväksikäyttänyt lastaan.

Toinen tyyppi on mies, joka soittaa kokeneensa hyväksikäyttöä parisuhteessa. Erityisesti lasten suunnittelu on sellainen alue, jossa mies voi kokea joutuneensa hyväksikäytetyksi. Nainen on tehnyt päätöksen lapsesta yksin, eikä miehelle ole kerrottu asiasta.

Toisinaan tulee myös soittoja, joissa väkivaltaa parisuhteessa on harjoittanut nainen.

–Lähisuhdeväkivallassa naisilla on oma roolinsa, kertoo Heinijoki.

Naisen harjoittama hyväksikäyttö tai väkivalta on vaikea paikka uhrille.

–Äidin tai naisen tekemä väkivalta on vielä hankalampaa käsitellä juuri sukupuolen takia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.