Mainos

Nainen puukotti miehen – soitti ensin ystävättärelleen

Kolmekymppisen naisen epäillään tappaneen miehen keittiöveitsellä Helsingin Veräjälaaksossa sijaitsevassa asunnossa torstaina aamuyöllä.

Taposta epäilty nainen kertoi ensin teostaan puhelimitse ystävättärelleen ja varoitti tappavansa myös itsensä, jos poliisi tulee paikalle. Sen jälkeen ystävätär otti yhteyttä hätäkeskukseen.

Helsingin poliisi sai tiedon henkirikoksesta torstaina päivällä noin puoli kahdentoista aikaan. Arviolta tunnin kestäneen piirityksen jälkeen nainen saatiin kiinni hyvässä kunnossa.

Poliisin tietojen mukaan miehen hallussa olleessa asunnossa ei ollut tapahtumahetkellä naisen ja miehen lisäksi muita ihmisiä. Poliisi selvittelee naisen ja miehen yhteyksiä toisiinsa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.