Mainos

Nainen puukotti miestään rintaan Tampereella

Tampereen poliisi sai perjantain ja lauantain välisenä yönä ilmoituksen yksityisasunnossa tapahtuneesta puukotuksesta. Poliisin mennessä paikalle selvisi, että asunnossa asuneen pariskunnan välille oli tullut riitaa, jonka seurauksena nainen oli puukottanut miestä rintaan.

Vuonna 1953 syntynyt mies toimitettiin hoidettavaksi Tampereen Yliopistolliseen keskussairaalaan. Miehen tila on vakaa. Tekoon epäilty vuonna 1960 syntynyt nainen otettiin kiinni tapahtumapaikalta.

Puukotus tapahtui Kalevan kaupunginosassa. Molemmat asunnossa olleet henkilöt olivat vahvasti päihtyneenä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.