Mainos

Naisen käsilaukussa melkoinen huumearsenaali – kotietsinnässä löytyikin jo sotilaskivääri

Hämeen poliisi on saanut päätökseen esitutkinnan tapauksessa, jossa noin 50-vuotiasta naista epäillään muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta.

Poliisi otti naisen kiinni Lahdessa 4. kesäkuuta. Naisen hallussa oli käsilaukku, jonka sisältä takavarikoitiin 99,9 gramman paketti amfetamiinia.

Lisäksi laukussa 15 kappaletta 1–5 gramman painoisia, eri värisillä teipeillä merkattuja myyntivalmiita amfetamiini- ja metamfetamiinipusseja.

Naisen asuntoon tehdyssä kotietsinnässä jääkaapista löytyi kaksi huumepakettia lisää.

Isompi paketti sisälsi 98,8 grammaa amfetamiinia ja pienempi paketti 28,2 grammaa metamfetamiinia.  Asunnosta takavarikoitiin myös huumausaineiden jatkamiseen, pakkaamiseen ja punnitukseen käytettäviä välineitä.

Asunnossa myös rahaa patjan alla

Kotietsinnässä asunnosta takavarikoitiin myös Mosin Nagant-sotilaskivääri , josta oli poistettu kaikki tunnisteet pysyvästi.

Poliisi uskoo esitutkinnan perusteella, että amfetamiini oli naisella hallussa myyntitarkoituksessa. Poliisin laskujen mukaan nainen olisi saanut huumeistaan rahaa vähintään 7500 - 9000 euroa.

Asunnosta takavarikoitiin rahaa 3310 euroa. Muun muassa patjan alta löydettiin rahaa 2300 euroa, joiden nainen kertoi olevan huumausainekaupoista. 

Nainen vangittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeuden päätöksellä kesäkuun 6. päivä. Hän on edelleen tutkintavankina.

Tapaus lähtee Salpausselän syyttäjävirastoon syyteharkintaan nimikkeillä törkeä huumausainerikos, ampuma-aserikos ja huumausaineen käyttörikos.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.