Mainos

Naiskolmikkoa epäillään vaatteiden varastamisesta ja lähettämisestä Venäjälle

Naiskolmikon epäillään varastaneen tuhansien eurojen arvosta vaatteita ja lähettäneen niitä Venäjälle. 

Rajavartiolaitos ja poliisi pääsivät naisten jäljille, kun yksi heistä oli lentämässä Venäjälle Helsinki-Vantaalta syyskuun lopulla. Rajatarkastuksessa naisen hallusta löytyi anastetuksi epäiltyjä vaatteita. Lisäksi häneltä löytyi kuitteja pakettilähetyksistä, jotka olivat sisältäneet vaatteita. 

Rajavartiolaitos ja poliisi epäilevät, että venäläistaustaiset naiset varastivat vaatteita Helsingin keskustan liikkeistä, pakkasivat ne pahvilaatikoihin ja lähettivät Venäjälle. Toiminnan epäillään alkaneen jo tammikuussa. Rikoshyödyn arvioidaan olleen noin 22000 euroa. 

Lentokentältä kiinniotettu nainen vangittiin, mutta kahta muuta epäiltyä ei ole tavoitettu.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.