Mainos

Naisopettajan hyväksikäyttöjuttua puitaneen hovioikeudessa – oli sukupuoliyhteydessä 12–15-vuotiaiden kanssa

Vantaalla työskennelleen opettajanaisen seksuaalirikosjuttua puitaneen myös hovioikeudessa.

Vantaan käräjäoikeudesta kerrottiin torstaina aamupäivällä, että tyytymättömyyttä käräjätuomioon olivat jo ilmoittaneet sekä syyttäjä, tuomittu että yksi asianomistajista.

Käsittely hovioikeudessa edellyttää, että käräjätuomiosta tehdään myös varsinainen valitus.

Nelikymppinen opettajanainen tuomittiin viikko sitten vankeuteen kahden alaikäisen oppilaansa hyväksikäytöstä. Oikeus tuomitsi naisen kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Käräjäoikeus katsoi, että näyttö riitti kahden mutta ei kolmannen teini-ikäisen osalta.

Oikeus katsoi näytetyksi, että nainen oli muun muassa ollut näiden kahden kanssa sukupuoliyhteydessä. Oikeuden mukaan nainen oli noin puolentoista vuoden ajanjaksolla ollut sukupuoliyhteydessä sekä muun muassa kosketellut oppilastaan, joka oli 13-15-vuotias.

Toisessa törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä uhri oli 12-13-vuotias. Nainen oli tuomion mukaan ollut reilun vuoden aikana oppilaansa kanssa sukupuoliyhteydessä.

Oikeus tuomitsi naisen viralta pantavaksi.

Vantaan kaupunki tiedottikin pian tuomion jälkeen, että opettaja ei tule enää työskentelemään Vantaan kaupungin palveluksessa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.