Mainos

Naispapin syrjintä: "Kirkkokuorokaan ei olisi tullut, jos olisi tiennyt täällä olevan naispapin"

Korkeimman oikeuden tänä aamuna antamasta syrjintätuomiossa kerrotaan tarkasti, kuinka miespastori kieltäytyi naispastorin kanssa työskentelystä.

Tapahtumat saivat alkunsa Hyvinkäällä 4.3.2007, kun Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palveluksessa ollut miespastori ja yhdistyksen naisjäsen saapuivat seurakuntaan pitämään sovittua jumalanpalvelusta.

"Tänne piti tulla Pertin"

Pastori ja seurakuntalainen olivat olleet yhteydessä ennalta Hyvinkään seurakunnan seurakunnan kirkkoherran viransijaiseen ja saaneet käsityksen, ettei jumalanpalveluksen toimittamiseen osallistuisi naispappia. Itse asiassa pastori ja seurakuntalainen olivat edellyttäneet, ettei paikalle tulisi naispappia, koska kumpikaan ei uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi hyväksynyt naispappeutta.

Kirkkoherran viransijainen oli kuitenkin jostain syystä järjestänyt seurakunnan pappien työvuorot siten, että jumalanpalveluksen ehtoollisavustajaksi oli määrätty naispastori. .

Oikeudessa kuultujen todistajien mukaan naispappi saapui noin 15 minuuttia ennen jumalanpalveluksen alkua kirkon sakastiin. Sakastissa, jossa paikalla olivat miespastori, seurakunnan jäsen ja seurakunnan kirkkoherra, miespastori ilmoitti, ettei hän vakaumuksensa perusteella voinut toimia jumalanpalvelusyhteistyössä naispastorin kanssa.

- Sinäkö tänne tulit, tänne piti tulla Pertin. Tämä ei käy näin, miespastori sanoi naispapille korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan.

Pastori ilmoitti, että “tarvittaessa olen valmis väistymään, teette seurakunnassa niin kuin teette”. Hän ei oikeuden mukaan ollut kuitenkaan tehnyt mitään sellaista, joka olisi osoittanut hänen väistyvän tilanteesta.

Naispastori ja miespastori olivat sen jälkeen keskustelleet tiukkaan sävyyn naisen mahdollisuudesta osallistua jumalanpalveluksen toimittamiseen. Ilmapiiri oli jännittynyt ja kiusallinen.

Mukana ollut Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen seurakuntalainen oli liittynyt keskusteluun ja sanonut, että “kirkkokuorokaan ei olisi tullut, jos olisi tiennyt täällä olevan naispapin”.

Korkein oikeus katsoo aamulla antamassaan tuomiossa hovioikeuden tavoin, että miespastori ja seurakuntalainen olivat tehneet naispastorille selväksi, ettei tämä voinut osallistua jumalanpalveluksen toimittamiseen, jos miespastorin haluttiin saarnaavan siinä. Syynä oli se, että pappi oli nainen.

Korkein oikeus tuomitsi miespastorin syrjinnästä. Myös seurakunnan jäsenen katsottiin syyllistyneen naispastorin syrjintään.

Lue myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.