Mainos

Näissä paikoissa asuntoryöstäjät liikkuivat kesällä

Asuntomurtojen määrä on hieman vähentynyt tänä kesänä verrattuna vuodentakaiseen ajankohtaan. Asuntomurtoja tehdään edelleenkin eniten Varsinais-Suomen poliisilaitoksen alueella.

Poliisiammattikorkeakoulun MTV3 Uutisten pyynnöstä kokoamien tilastojen mukaan tänä kesänä on tehty yhteensä yli 1730 asuntomurtoa tai sen yritystä. Määrä on reilut 300 vähemmän kuin vuodentakaisena ajankohtana. Teot ajoittuvat kesäkuun alusta aina toissapäivään asti.

Rikoskomisario Veli-Matti Soikkelin mukaan asuntomurtojen määrän laskua selittää se, että poliisi on puuttunut tehokkaasti rikoksiin ainakin Varsinais-Suomessa. Myös osa tekijöistä istuu tällä hetkellä tuomioita. Soikkelin mukaan asuntovarkaat ovat yleensä ammattirikollisia, jotka tulevat ulkomailta.

– Eivät ne niitä rikoksia pääse vankilasta tekemään. Me olemme myös antaneet signaalin, ettei täällä kannata rikoksia tehdä, sillä niistä jää kiinni ja saa tuomioita, Soikkeli toteaa Turun poliisista.

Poliisin mukaan kesä ja erityisesti ihmisten kesälomat aktivoivat asuntovarkaita, joita vastaan kannattaa suojautua.

– Kannattaa antaa sellainen vaikutelma, että asunto on asutun näköinen. Myös ovet pitää olla tietysti lukossa. Jos lähtee lomalle, kannattaa sopia naapurin kanssa postin hakemisesta.

– Myöskään esimerkiksi Facebookissa ei kannata ilmoittaa lähtevänsä lomamatkalle, sillä rikolliset ovat oppineet seuraamaan sosiaalista mediaa. Enää ei eletä lintukodossa, rikoskomisario Veli-Matti Soikkeli kertoo Turun poliisista.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.