Mainos

Naisseurue putsasi hotellihuoneen tyhjilleen

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi tänään 28-vuotiaan joensuulaisen naisen todennäköisin syin epäiltynä varkaudesta.

Nainen oli majoittuneena viime maanantaina kahden ystävänsä kanssa paikallisessa hotellissa. Poliisin mukaan poislähtiessään seurue oli vienyt hotellihuoneesta lähes kaiken irtaimen vuodevaatteista televisioon.

Lisäksi naisen epäillään syyllistyneen kuluvan vuoden aikana yli 40 rikokseen, muun muassa lähes kolmeenkymmeneen ajo-oikeudetta ajamiseen, viiteen rattijuopumukseen, liikkeistä näpistelyihin ja muutamaan huumausaineen käyttörikokseen.

Näiden tekojen perusteella käräjäoikeus katsoi, että henkilö vapaana ollessaan tulisi jatkamaan rikollista toimintaansa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.